Twerk
Twerking on afroamerikkalaisessa kulttuurissa kehittynyt katutanssi. Se juontaa juurensa erilaisiin afrikkalaisiin tanssikulttuureihin, josta se alunperin rantautui Yhdysvaltojen Etelävaltioihin. 80-luvun loppupuolella erityisesti New Orleansissa suositusta Bounce-genrestä sekä Miami Bass-genrestä on jäänyt runsaasti vaikutteita Twerkingiin.
Twerking on lantion alueen erilaisiin isolaatioihin, -voimaan sekä -hallintaan perustuva tanssin muoto, jota toteutetaan erilaisissa asennoissa musiikin rytmeihin. Twerking on erityisen fyysinen laji ja liikkeitä tehdään paljon kyykyssä sekä lattiatasossa, joten tunneille kannattaa hankkia polvisuojat.
Tekniikka-tunneilla harjoitellaan nimensä mukaisesti erilaisia twerk -tekniikoita ja opetelluista liikkeistä muodostetaan liikerutiineja. Tekniikka-tunneilla kannattaa käydä noin vuosi ennen siirtymistä seuraavalle tasolle, riippuen aiemmasta osaamisesta.
1-2-tason tunneilla tarvitset noin vuoden verran kokemusta tekniikasta.
2-tason tunneille voi tulla noin kahden vuoden lajiosaamisen jälkeen. Tästä tasosta eteenpäin tekniikassa ja koreografioissa liikutaan nopeaan tahtiin.
2-3-tason tunnit sopivat noin kolme vuotta lajia harrastaneelle.
