Kuinka Onnellinen Olet?

Oletko tehnyt EtnoFitnessin Onnellisuus-testin? Testiin ei ole pistemääräisiä vastauksia: alla olevat vastaukset auttavat hahmottamaan, mitkä tekijät ihmisen onnellisuuteen vaikuttavat. Omaan onnellisuuteen voi parhaiten vaikuttaa kiinnittämällä huomiota elämänasenteeseen ja harjoittelemalla positiivista ajattelua. Hyvät ajatukset ja iloinen asenne elämää kohtaan houkuttelevat luokseen mukavia ihmisiä ja hyviä tapahtumia, niin lapselliselta ja yksinkertaiselta kuin se voi kuulostaakin.

Toivomme, että Sinulle on tästä testistä iloa! Teemana onnellisuus on laaja, eikä tässä ole kuin pieni otanta kaikesta, mitä aiheesta voisi kirjoittaa. Halutessasi voit lähettää meille palautetta ja lisäkommentteja!

1. Olen tyytyväinen elämääni juuri nyt

Se, miltä itsestä tuntuu, on vähintään yhtä tärkeää, kuin miltä asiat näyttävät. Mikäli olet itse tyytyväinen elämääsi, ei ole merkitystä sillä, onko elämässäsi muiden mielestä joitakin puutteita. On hyvä tiedostaa, että materia ei välttämättä lisää onnea: vaatimattomissakin olosuhteissa voi asua onnellisia ihmisiä. Omista saavutuksista voi ja saakin olla ylpeä. Tärkeintä on, että pyrkii elää elämäänsä niin, että taaksepäin katsoessa ei kadu valintojaan ja ajankäyttöään.

2. Uskon sanontaan “Jokainen on oman onnensa seppä”

Oman onnellisuuden kannalta on tärkeää ymmärtää, että onnellisuuden tunne lähtee ensisijaisesti itsestä. Jokainen voi omilla toimillaan vaikuttaa omaan onnellisuuden tilaansa. Tyytyväisyyttä omaan elämään lisäävät ensisijaisesti hyvät vuorovaikutustaidot ja sosiaaliset suhteet, mutta myös oman potentiaalinsa toteuttaminen.

3. En murehdi tulevaa, asiat yleensä järjestyvät

Luottamus elämään on yksi tärkeimpiä elämänlaatua parantavia tekijöitä. Tulevaisuuteen voi varautua, mutta sitä on turha etukäteen murehtia. Myös kriiseistä pääsee nopeammin yli, jos luottaa siihen, että elämä kantaa, ja että lopulta kaikki muuttuu paremmaksi. Luottamusta elämään voi myös harjoitella systemaattisen positiivisen ajattelun kautta. Elämään luottavaisesti suhtautuvat näkevät tulevaisuutensa aina valoisana. Koska elämä on ennakoimatonta, tulevaisuuteen ei voi varautua murehtimalla, mutta murehtiminen voi estää elämästä täysipainoisesti tätä hetkeä. Joustava elämänasenne on avain seesteiseen olotilaan.

4. Uskallan ottaa elämässäni riskejä

Useimmille meistä tulee joskus vastaan se hetki, kun pitäisi tehdä radikaaleja päätöksiä tulevaisuutensa suhteen. Monet pelkäävät tätä päätöksenteon hetkeä, ja aivan ymmärrettävästi: nykyinen, tyytymättömyyttäkin aiheuttava elämä on sentään ennustettavissa paremmin kuin mitä hyppäyksestä tuntemattomaan seuraa. Yleensä riskinotto kuitenkin kannattaa ja uuden suunnan elämälleen ottavat usein harmittelevat, etteivät tehneet päätöstään aikaisemmin. Mikäli päätös osoittautuu vääräksi, voi aina tehdä uuden elämänmuutoksen: meillä on vain yksi elämä, ja se kannattaa käyttää hyvin.

5. Minulla on usein kiire

Kiire sinällään ei ole välttämättä haitallista, jos yksilö ei itse kärsi siitä. Meitä on moneen junaan, ja elämäntyyli, joka toisen mielestä näyttää äärimmäisen stressaavalta, voi toisen mielestä olla juuri sopivan vauhdikasta. Kiireellä ei kuitenkaan saisi yrittää vältellä yksinoloa ja dialogia oman itsen kanssa: tasapainoisimpia ja tyytyväisimpiä ovat ihmiset, jotka ovat viettäneet riittävästi aikaa rauhassa omien ajatustensa kanssa, pohtineet omaa minäkuvaa ja suhdettaan maailmaan ja muihin ihmisiin. Näiden pohdintojen tuloksena usein syntyy hyvin selkeä kuva omista vahvuuksista ja heikkouksista, ja omasta elämäntehtävästä tällä planeetalla.

6. Koen usein stressiä

Pitkäaikainen stressi on tutkitusti haitallista. Lyhytaikainen stressi voi väliaikaisesti nostaa omaa työtehoa ja olla siten palkitsevaa, mutta stressaavan jakson jälkeen pitäisi aina saada riittävä aika palautumiseen. Osittain stressi voi olla henkistä: ihminen lataa niin paljon odotuksia itselleen, että epäonnistumisen pelko vaanii joka hetki. On hyvä tiedostaa, että kukaan ei ehdi eikä jaksa kaikkea, ja yrittää rakentaa itselleen vain sellaisia odotuksia ja aikatauluja, joista pystyy selviytymään.

7. Nukun yöni hyvin

Hyvä uni on tärkeää henkisen ja fyysisen vireyden kannalta. Stressi ja arkipäivän ongelmat heijastuvat usein ensimmäisinä unen laatuun, vaikka yksilö ei itse vielä tilannettaan täysin tiedostaisikaan. Uni toimii hyvänä mittarina sen suhteen, onko oma elämä mitoitettu oikein mm. suhteessa stressinsietokykyyn ja päivittäisiin vaatimuksiin. Ongelmat ihmissuhderintamallakin näkyvät usein ensin juuri unissa.

8. Olen yleensä hyvällä tuulella

Tätä voi myös harjoitella: vaikka et kokisikaan olevasi varsinainen päivänsäde, iloiset ajatukset ja avoin, empaattinen suhtautuminen muihin ihmisiin vaikuttavat väistämättä mielentilaasi. Mielentilasi puolestaan vaikuttaa siihen, miten muiden ihmisten kanssa kommunikoit. Kaikki haluavat olla tekemisissä iloisten ihmisten kanssa (hyvin harva on kiinnostunut murjottajista), sillä yleensä iloisen ihmisen seurassa hyvä tuuli tarttuu, ja tulee itsekin paremmalle mielelle. Kun itse on mukava muille, heille tulee halu olla mukava sinulle ja positiivinen kierre on saatettu käyntiin.

9. Olen mielestäni hyvä tyyppi

Tämä on niitä asioita, joita kannatta pohtia omissa yksityissessioissaan. Sen jälkeen, kun on saanut listatuksi omat hyvät ja huonot puolensa ja todennut yrittävänsä kehittää niitä jälkimmäisiä, voi todeta olevansa kuitenkin niistä huolimatta aika jees. Lähtökohtaisesti näin kannattaa ajatella myös kanssaihmisistä. Kun kaksi hyvää tyyppiä kohtaa, kenenkään ei tarvitse korostaa omaa erinomaisuuttaan tai potea alemmuudentuntoa. Jos toinen ei ole vielä tajunnut olevansa hyvä tyyppi, voit itse olla niin hyvä tyyppi, että osaat katsoa tilannetta läpi sormien.

10. Ystävystyn helposti

Sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset ovat usein muita tyytyväisempiä elämäänsä. Ihminen on perusluonteeltaan laumaeläin ja haluaa tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Kykyä tulla toimeen muiden kanssa voi kehittää. Tässä yhtenä avaimena on avoin suhtautuminen toisiin ihmisiin, yritys ymmärtää heidän tapaansa ajatella ja omien mielipiteiden selkeä, mutta huomaavainen ilmaiseminen.

11. Minulla on ainakin yksi hyvä ystävä, jolle voin puhua kaikesta

Ihminen tarvitsee läheisiä ihmissuhteita kokeakseen olevansa onnellinen. Tämä liittyy hyväksytyksi tulemisen tarpeeseen. Haluamme, että meitä arvostetaan sellaisina kuin me olemme, että joku välittää meistä myös huonoina hetkinä. Emme voi pakottaa toisia pitämään itsestämme, joten voimme ainoastaan yrittää itse olla niin hyviä tyyppejä, että muut haluavat tutustua meihin. Jos sinulla on paljon kavereita, mutta koet ystävyyssuhteesi hyvin pinnallisiksi, kyse voi olla omasta pidättyvyydestä. Ihmiset peilaavat toistensa käyttäytymistä, ja jos annat itsestäsi etäisen vaikutelman, toiset ns. ymmärtävät pysyä etäällä. Ihmissuhteissaan loukatuksi tullut voi kokea vaikeaksi luoda läheisiä, luottamuksellisia ihmissuhteita, mutta tässäkin riski yleensä kannattaa. Sinisilmäinen ei kuitenkaan pidä olla: jos orastavassa ystävyydessä alkaa näyttäytyä esim. hyväksikäytön piirteitä (sinä teet aina niin kuin toinen tahtoo, tai toimit toisen psykiatrina), on viisaampaa vetäytyä ja etsiä uutta seuraa.

12. Pystyn ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä

Ristiriitatilanteiden syntymistä ehkäisee jo ennalta yritys ymmärtää myös toista osapuolta. Kaikkien meidän käytöstapamme ja mielipiteemme ovat tulosta eletystä elämästä (lisättynä erilaisilla persoonallisuuksilla). Toisten ihmisten tavalle kommunikoida pystyy olemaan avoimempi, jos ei anna sen erilaisuuden (lue: omasta kommunikaatiotavasta poikkeavan) häiritä itse sanomaa. Joku voi kuulostaa aggressiiviselta olematta sitä kuitenkaan oikeasti, toinen saattaa antaa itsestään passiivisen vaikutelman, vaikka olisi hyvinkin kiinnostunut käsillä olevasta aiheesta. Ristiriitatilanteessa kannattaa vastapuolelta vielä tarkistaa, mitä hän oikeastaan tarkoittaa, ennen kuin ns. ottaa herneen nenään.

13. Minulla on läheiset välit perheeseeni

Se, että pystyy tulemaan toimeen oman perheensä kanssa, vaatii paitsi kykyä ja halua asettua toisen asemaan, kykyä antaa anteeksi menneisyydessä tapahtuneita erehdyksiä ja ristiriitoja, myös sen hyväksymistä, että ihmiset muuttuvat elämän aikana. Turhan usein ihmisillä on eniten riitaa juuri omien sukulaistensa kanssa, vaikka periaatteessa näiden pitäisi olla juuri se tuki ja turva, johon ihminen voi nojata. Oma perhe ja suku ovat kuitenkin niitä ihmisiä, jotka kaikkein todennäköisimmin välittävät meistä juuri sellaisina kuin me olemme, ja jotka ovat tunteneet meidät ns. aina. Perheen ei aina tarvitse merkitä verisukulaisia, eikä varsinkaan ydinperhettä, mutta kyky pitää hyviä, avoimia ja lämpimiä välejä niihin ihmisiin, joiden parissa on kasvanut, antaa turvaa ja turvallisuuden tunnetta turbulentissa maailmassa.

14. Pidän työstäni

Koska useimmat meistä joutuvat viettämään enemmistön valveillaoloajastaan töissä, on tyytyväisyyden kannalta melkoisen tärkeää viihtyä työssään. Minkälainen työ on mukavaa, onkin sitten jokaisen itse päätettävissä. Usein työstään voi myös tehdä mukavampaa. Jos töihin meneminen tuntuu päivä päivältä vastenmielisemmältä, on aika hypätä tuntemattomaan ja etsi itselleen uusia haasteita.

15. Minulla on riittävästi vapaa-aikaa

Näkemykseni mukaan vapaa-aika tarkoittaa vaatimuksista vapaata aikaa. Sellaista aikaa, jossa voit tehdä juuri niitä asioita, mistä eniten pidät, yksin tai yhdessä toisten kanssa. Ilman riittävää vapaa-aikaa ihminen ennen pitkää stressaantuu ja ahdistuu ja kokee, että elämä on vain yksi loppumaton lista vaatimuksia ja suorituksia, säntäilyä paikasta toiseen. Onnellisuuden kannalta on tärkeää varata aikaa sellaisille asioille, jotka rentouttavat ja virkistävät.

16. Vietän riittävästi aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa

Mitä monet ihmiset iäkkäinä tuntuvat katuvan on se, että he eivät aikanaan viettäneet riittävästi aikaa heille tärkeiden ihmisten parissa. Mieti, keiden kanssa aikaasi haluat viettää, ja järjestä sille aikaa. Muista myös kertoa heille, miten paljon heitä arvostat.

17. Minulla on myös omia juttuja, joihin voin uppoutua

Jokainen meistä haluaa tehdä niitä asioita, joissa kokee itsensä hyväksi. Omien projektien toteuttaminen on yksi ihmisen elämän tärkeimmistä sisällöistä. Kun ihminen pääsee toteuttamaan itseään yksilönä edes säännöllisin väliajoin, hänellä riittää enemmän voimaa ja halua olla myös muiden käytettävissä.

18. Harrastan jonkinlaista liikuntaa ainakin 3 kertaa viikossa

Hyvä tai edes kohtuullinen fyysinen kunto on yksi minäkuvaan ja mielialaan positiivisesti vaikuttavista tekijöistä. Mitä terveemmäksi ja voimakkaammaksi itsensä tuntee, sitä helpompi on tuntea myös tyytyväisyyttä.

19. Syön kohtuullisesti ja tasapainoisesti

Järkevästi syöminen edesauttaa liikunnan ohella hyvinvoinnin tunteen saavuttamisessa. Voimme ruokavaliollamme vaikuttaa paljonkin elämämme mittaan ja laatuun. Kohtuullisuus ennen kaikkea: liika terveysintoilu voi olla henkisesti raastavampaa kuin epäterveellinen ruokavalio.

20. Haluaisin muuttaa jotain itsessäni tai elämässäni, mutta en tiedä miten

Meitä kaikkia vaivaa joskus päämäärättömyyden tunne. Siihen ei auta muu kuin pohdinta, mitä kaikkea elämässään haluaisi vielä tehdä. Joskus täytyy vain tarttua toimeen, vaikka ei ihan vielä tietäisikään, mihin se johtaa tai haluaako edes kyseistä asiaa pitkällä tähtäimellä. On ihmisiä, jotka kykenevät nopeaan päätöksentekoon ja toisia, joilla kestää pitkään pohtia, mitä he haluavat. Jos tuntuu siltä, että olet aivan hukassa elämässäsi, voit kysellä myös läheisten mielipiteitä siitä, mitä sinun pitäisi tehdä. Näemme usein toisten ihmisten vahvuudet ja heikkoudet paremmin kuin omamme ja saatat aivan yllättäen saada keskusteluissa idean siitä, mihin taitosi ja lahjasi parhaiten soveltuisivat. Myös ammattiauttajat ovat olemassa juuri näiden pulmien ratkaisemiseksi.

Laita tärkeysjärjestykseen: Tärkeintä elämässä on…

työ
perhe
ystävät
terveys
rikastuminen
itsensä toteuttaminen

Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, eikä ole tarkoituskaan. Parasta on, jos sinulla on monta ykkösluokan prioriteettia: se tarkoittaa, että haluat elämäsi olevan monipuolista ja tasapainoista, etkä halua yhden asian nousevan muita tärkeämmäksi. Silloin sinulla on elämässäsi myös monta tukijalkaa: jos yhdellä osa-alueella on ongelmia, saat voimaa ja tukea muista osa-alueista. Joitakin asioita omissa vastauksissaan kannattaa kuitenkin pohtia:

työ

Työ vain yksi elämän osa-alueista. On hieno tunne, jos sinulla on merkityksellinen työ, jossa pääset toteuttamaan itseäsi. Älä kuitenkaan unohda elämän muita osa-alueita.

perhe

Perhe on tärkeä, mutta sille ei pidä uhrata koko elämää. On tärkeää pitää kiinni myös omista ystävistä ja harrastuksista, ja jos työ on tärkeää, myös omasta ammatti-identiteetistä. Kaikkensa perheelle uhranneesta saattaa tulla jossain vaiheessa katkera, jos muut perheenjäsenet eivät ymmärrä riittävästi uhrausta arvostaa. Ylipäätään perheen perustamisessa ei saisi käydä niin, että toinen joutuu tinkimään omasta elämästään muiden hyväksi.

ystävät

Ihmiset ovat elämän suola. Ystävät antavat tukea ja sparrausta elämän karikoissa ja iloitsevat kanssasi onnistumisista ja hyvistä hetkistä. Pidäthän huolen siitä, että ystävyyssuhteesi ovat tasapainoisia, että saat itse yhtä usein tukea, kuin mitä annat, ja että yhdessäolonne tuo sinulle iloa ja voimaa.

terveys

Omasta terveydestään kannattaa pitää huolta, ja tähän kuuluu niin henkinen kuin fyysinenkin hyvinvointi. Usein pidämme parempaa huolta ruumiistamme kuin mielestämme, vaikka mielentilamme vaikuttaa merkittävästi terveyteemme.

rikastuminen

Vaurastumisen korrelaatiota onnellisuuteen on tutkittu ja todettu, että kohtuullisen tulotason saavuttamisen jälkeen lisämammona ei lisää onnellisuutta. Rahalla saa kaikenlaista, joka helpottaa elämää, mutta kannattaa tehdä laskelmia siitä, mistä joutuu luopumaan vaurautta tavoitellessaan ja onko vaurastuminen uhrauksen väärti? Kannattaa myös pohtia, paljonko on riittävän paljon: mammonan metsästyksen kilpajuoksussa nälkä kasvaa helposti syödessä. Emmehän halua herätä vasta eläkkeellä tosiasiaan, että käytimme elämämme omaisuuden kasvattamiseen, mutta emme koskaan ehtineet nauttia siitä…

itsensä toteuttaminen

Jokainen meistä haluaa tehdä niitä asioita, joissa kokee itsensä hyväksi. Omien projektien toteuttaminen on yksi ihmisen elämän tärkeimmistä sisällöistä. Kun ihminen pääsee toteuttamaan itseään yksilönä edes säännöllisin väliajoin, hänellä riittää enemmän voimaa ja halua olla myös muiden käytettävissä. Tässä yksilöllisyyttä korostavassa ajassa täytyy kuitenkin pohtia, paljonko aikaa omille projekteilleen saa vaatia ja koska yhteisön, esim. perheen tarpeet on asetettava etusijalle.

Kirjoittanut: Katia Enbuske, © EtnoFitness